torstai 10. lokakuuta 2013

Lämmitysjärjestelmän valinta passiivitaloon

Rakennuksen suunnitteluvaiheessa mietittiin paljon lämmitysjärjestelmän valintaa ja valinta osui maalämpöön. Olen aikaisemmassa blogi-kirjoituksessa perustellut valintaa ja nyt tänään löysin mielenkiintoisen laskurin lämmitysjärjestelmien vertailuun kustannusmielessä.

Mielenkiintoisin laskurin tuloksista on viimeinen kuva, jossa eri lämmitysvaihtoehtojen kumulatiivinen kustannus leikkaa kymmenen vuoden kohdalla. Eli jos asuu kymmenen vuotta rakentamassaan talossa niin on yksi ja sama mitä lämmitusjärjestelmää talossaan käyttää?

Tässä tulokset:







maanantai 7. lokakuuta 2013

Portaat valmiit

Jani sai ulkoportaat valmiiksi viikonloppuna. Samalla hän myös viimeisteli terassin, sillä kalliota vasten olevat viimeiset laudat puuttuivat vielä. Ja kyllä tulikin upea!




Portaiden alla meidän pojilla on tilava maja, johon pääsee salakäytävästä eli irroittamalla kaksi lautaa:



Jani rakensi myös terassin loppuun. Terassin reunoista on puuttunut viimeiset kalliota vasten olevan laudat. Nyt ne ovat sahatut oikeanlaisiksi ja paikallaan. On tuo mies oppinut taitavaksi tässä matkan varrella.






Väliaikaiset kattotikkaatkin on poistettu ruokatilan ikkunan edestä.



tiistai 1. lokakuuta 2013

PoE ja LED-valaistus

Meillä valaisimet ovat suurimmaksi osaksi led-valaisimia, joista suurin osa on erillisellä virtalähteellä (isoja) ja seinävalaisimet sisäisella virtalähteellä (pieniä). Ledien mainostetaan olevan todella pitkäikäisiä mutta entäs virtalähteiden, hajoaako ne ennen valaisimia? Virtalähteissä on kuitenkin enemmän elektroniikkaa kuin itse valaisimissa, joten veikkaisin että eivät kestä yhtä pitkään.

Kysyin led-toimittajalta miksei valaisimiin ole yhtä keskitettyä virtalähdettä vaan jokaiselle on omansa. Vastauksena sain että pitkät vedot virtalähteeltä valaisimelle aiheuttavat led-valaisimille häiriöitä. Lieko tarkoittanut sitten esimerkiksi kännykkää tai vieressä kulkevia 230V sähköjohtoja.

Tänään tuli mieleen että jos veto virtalähteeltä valaisimelle olisi häiriösuojattu, esimerkiksi CAT5-tason ethernetjohto, niin häiriöitä ei varmaankaan tulisi. PoW (PowerOverEthernet) on standardi virransyöttöön parikaapeli pitkin, sillähän asian voisi hoitaa? Laitteen (valaisimen) suurin tehontarve saisi olla 15W, joka riittäisi mainiosti.

Muutaman artikkelin aiheesta löysin netistä mutta en yhtään Suomessa toimivaa verkkokauppaa, jossa tuollaisia myytäisiin. Ehkä niihin liittyy jokin ongelma?