keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kodin sydämessä

Olen keskustellut paljon meidän keittiöstä useamman rakentajan kanssa ja ajattelin siksi esitellä vähän meidän keittiötä kuvin ja sanoinkin. Keittiö on Puustellilta. Olemme olleet keittiöön erittäin tyytyväisiä. Teen ruokaa joka päivä ja leivonkin usein. Tavarat ovat löytäneet hyvin paikkansa ja keittiössä on ilo työskennellä, kun kaikki on toimivaa. Tilaa on paljon, jopa niin paljon että vähän tyhjääkin laatikoista vielä löytyy.

Keittiö ruokatilasta päin kuvattuna. Pakastin ja jääkaappi ovat vieläkin väärinpäin. Mietin pitkään jätänkö takaseinän kaapit matalammiksi, jotta niiden taakse olisi saanut valon ja seinämä olisi ollut kevyemmän näköinen, mutta päätin hyödyntää kaiken tilan ja välttää varmaan pölynkerääjää. 

 Keittiö toisesta suunnasta. Tässä keittiössä on ihanan paljon laskutilaa! Keittiössä on kolme kulmaa. Tekniikkaseinän ja tässä ylhäällä oikealla näkyvässä kulmassa menee ilmastointiputket. Kuvan vasemmassa yläkulmassa on tyhjää, sillä halusin mieluummin kulmamekanismeja käytännöllisemmät vetolaatikot kulman molemmin puolin. Kun tilaa keittiössä kuitenkin on, ei tyhjä kulma haittaa. Kolmas kulma on täytetty ruokatilan puolella olevalla laatikostolla.

Meidän niemeke on 220cm pitkä ja 114cm leveä. Niemekkeellä tehdään päivittäin voileivät (joita tässä perheessä syödään paljon) ja siihen on kätevä tyhjentää kauppakassit. Niemeke on toiminut myös tarjoilupöytänä, postinlajittelupöytänä, romunkeräyspaikkana yms. Niemekkeen laatikostot ovat erikoissyviä eli 70cm. Niihin mahtuu loistavasti kattilat, paistinpannut, padat, uunivuoat. Kivitasoa meillä on paljon ja mustassa tasossa näkyy ihan kaikki jäljet, mutta tuleepahan pyyhittyä tasoja useasti. 

Halusin tekniikkaseinälle kaapit kattoon saakka. Ylimmäisen kaapit ovat kippikaappeja, joten niihin saa helposti tavaraa, vaikka ovat korkealla. Loistavat sellaiselle tavaralle, jota tarvitsee harvemmin. Halusin myös, että tekniikkaseinän ja takaseinän seinäkaappien linja on yhtenäinen (eli täyskorkea). Tekniikkaseinässä on vasemmalta oikealle: tavallinen 40cm kaappi, mikro/uunikaappi, jossa myös vetolaatikoita alla, korkea kaappi 40cm leveänä, jossa ulosvedettävät laatikot, pakastin ja jääkaappi. Olin ajatellut aluksi ottaa kylmälaitteen integroituina, mutta koska niihin olisi tässä vetimettömässä ovimallissa pitänyt laittaa vetimet, niin ajattelimme, että laitteen voivat sitten yhtähyvin olla integroimattomat. Nämä kylmälaitteet ovat oikeasti todella tiukasti kiinni, ja uskon, että vetimettömällä ovimallilla niitä ei todellakaan olisi saanut helposti auki. 


Niemekkeen ruokatilan puolella on vasemmalla vetolaatikot, oikealla tilaa baarijakkaroille, jotka ovat vielä hankkimatta.

Näkymä keittiöstä olohuoneeseen. Vaikka meidän ikkunat eivät ole lattiasta kattoon, niin ikkunaa on silti paljon.

Näkymä keittiöstä enemmän portaikon suuntaan. Portaikon vasemmalla puolella ovat lastenhuoneet. Kuulen siis hyvin ruokaa laittaessani lasten touhut ja pystyn pitämään silmälläkin jonkin verran. 

Keittiön olohuoneesta katsottuna. Halusin keittiön kattoon alaslaskun, jotta se olisi ikään kuin oma tilansa eikä täysin samaa putkea ruokatilan ja olohuoneen kanssa. Mielestäni tämä onnistui hyvin.  


Alaslasku mahdollisti myös kattoon integroidun liesituulettimen (Savo R-95). Olen ollut myös liesituulettimeen oikein tyytyväinen. Se on tehokas, eikä kovin kovaääninen, vaikka jotkut ovat moittineet kattoon integroituja tuulettimia äänekkäiksi. Tämä on hiljaisempi kuin edellisen kodin liesituuletin, joka oli mielestäni ihan tavallinen. Halusin kattoon integroidun tuulettimen, jotta liesikupu ei olisi edessä kokkaillessa. En oikein muuten nähnyt järkeä sijoittaa liettä niemekkeeseen. Liesituulettimen ainoa huono puoli on se, että kun kaukosäätimestä loppuu paristo, täytyy kiivetä tuolille tai niemekkeelle säätämään tuuletinta itse laitteesta. 


Vielä muutama ajatus, joita me pohdimme keittiötä suunnitellessamme.

- Astianpesukoneen sijoittaminen:
Halusimme astianpesukoneen niin, että sen voi tyhjentää kummaltakin puolelta. Nurkan viereen sijoitettu astianpesukone on hankala tyhjentää. Lisäksi halusimme varmistaa, ettei astianpesukoneen luukku ja koneen tyhjentäjä ole pahasti edessä, kun keittiössä puuhataan samalla muuta (edellisessä kodissa ei päässyt ohi, jos joku tyhjensi konetta eikä pakastinta saanut samaan aikaan auki). Näissä asioissa onnistuimme. Astianpesukone on sijoitettu tiskialtaan oikealle puolelle.
- Roskiksen sijoittaminen
Olin laittamassa roskiskaappia normaalisti tiskialtaan alle, mutta keittiömyyjämme Puustellilta ehdotti sen sijoittamista tiskialtaan viereiseen laatikkoon, jolloin roskiksia voisi käyttää tiskatessakin ja lisäksi roskikset olisivat korkeammalla. Tätä ehdotusta olen kiittänyt mielessäni monta kertaa. Roskikset on siis sijoitettu tiskialtaan vasemmalle puolelle ylempään laatikkoon. Erittäin toimivaa!
- Kodinkoneiden väri
Meillä oli edellisessä keittiössä valkoiset kaapit ja valkoiset kodinkoneet. Tykkäsin kodinkoneiden huomaamattomuudesta ja saman halusin uuteenkin keittiöön. Monet epäilevät värisävyjen yhteensopivuutta, mutta ainakin meillä osui hyvin yhteen kaappien ja kodinkoneiden sävyt. Kodinkoneet ovat Siemensiä.
- Kiiltävä vs. matta ovi
Meidän keittiön ovimalli on kiiltävä. Mietin pitkään mattaa ovea, mutta ajattelin että puhtaanapidon kannalta kiiltävä voisi olla helpompi. Edellisessä kodissa oli jotain siltä väliltä. Nämä kiiltävät ovet ovat siitä kiitolliset, että niistä tuntuu lika lähtevän todella helposti. Likaa tulee, kun perheessä on kolme alle kouluikäistä lasta. Kokemusta mattapinnasta ei ole, mutta ainakin se välimuoto imi itseensä likaa huomattavasti tehokkaammin kuin kiiltävä. Täytyy muuten myöntää, että vetimetön tai uravedillinen malli ei ole puhtaanapidon kannalta optimaalinen, sillä uriin kertyy helposti muruja ja oviin jää sormista likaa. En silti vaihtasi vetimetöntä mallia pois, sillä pidän

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannushommia

Kun talo on keskeneräinen, niin juhannusta ei ehdi suureellisesti juhlia. Aattona Jani sai terassin siihen kuntoon, että mahduttiin kaveriperheen kanssa juomaan kahvit ilman, että tarvitsi koko ajan pelätä lasten putoavan jommasta kummasta päästä terassia. Illalla lasten mentyä nukkumaan kannoimme vielä lisää lautaa rungon päälle ja nyt alkaakin terassi olla mitassaan. Onhan tuota vissiin 70:n neliön verran. Lisäksi tulee vielä autotallin päälle vajaa 40 m2:n lasiterassi. Ei luulisi tilan loppuvan ihan heti kesken. Terassilla onkin sitten vietetty aikaa eilen ja tänäänkin sateen loputtua.





Katolla näkyykin Jani kiipeilemässä. Hän kiinnitti tänään rännit, joista puuttui puolet katon mitasta. Vesi on sateella valunut tuosta oven kohdalta alas ja siinä alla on ollut melkoinen viritys, jotta vesi on saatu ohjattua muualle kuin talon alle. Hurjan näköistä oli työskentely:





sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Terassia

Jani on alkanut tehdä itse terassia meille, kun urakoitsijasta ei ole kuulunut. Onhan siinä vielä tekemistä, mutta  edistystäkin on jo paljon. Huikea tunne eilen, kun avasin terassin oven ja kävelin siitä terassilautoja pitkin takapihan kalliolle. Vielä aamulla samassa kohdassa olisin pudonnut 2m kaivantoon.