perjantai 30. marraskuuta 2012

Myrskytuhoja

Eilen tehtiin terassille viistevalu onteloiden päälle ja terassin kaiteen valu (valkoista eps-harkkoa). Lattia ja muuri toki yritettiin suojata pressuilla mutta valitettavasti tuuli ottaa mäen päällä niin kovasti pressuihin kiinni että irtosivat ja valu sai lunta muutaman sentin päälleen ennen kuin kerkesin heittää päälle saunasatua klo 23.30 yöllä. Harmilliseen aikaan tuli tuo talvimyrsky.

Laitoin vielä autokatokseen 9kw puhaltimen lämmittämään onteloita, ettei valusta valuva vesi jäätyisi onteloihin. Aamulla työmiehet olivat ottaneet puhaltimen sisälle.

Saa nähdä mitä valusta tuli.

torstai 29. marraskuuta 2012

Takka ja hormi tilattu

Tänään tehtiin kaupat takasta ja hormista:
* Takka on Nordpeis London, englantilainen kehys
* Hormi Härmä Air AirIn-aktiivihormi

Tilauksen ja asennuksen hoitaa Lohjan Uunikeidas, asiallinen palvelu ja hintakin kohdallaan.

Takan maalaamme itse ja jostain pitäisi hommata sellainen lasiedusta takan eteen lattialle. Takkatoimittajallakin oli sellainen tarjota, lasi 60€ mutta rahti 100€ oli sen verran paljon etten vielä tilannut. Pitää tutkia josko jostain saisi itse hommattua, vinkkejä otetaan vastaan.

Kohti joulukuuta

Laitetaanpa päiväkirjaan (blogiin) taas ajatuksia.

Viimeiset 2kk olen odottanut että saataisiin katto pään päälle. Ensin kattoristikot naapurin tontilla, sitten odoteltiin nosturia, sitten odoteltiin että saadaan Wisa-kate asennettua, sitten odoteltiin huopa-asennusta aluskatteeksi ettei tule vesi sisälle. Huopa asennettiin huonosti, vettä vuoti sisälle mutta ei tulvimalla ja lopulta saatiin kaksi kolmesta vuodosta tukittua kun tarpeeksi valitti. Kolmas kohta vuoti edelleen hieman viime vkloppuna, katto oli kostea levyn alapinnasta.

Ja viimeiset 2kk olen kysellyt koska peltikatto asennetaan, onhan peltikatto 0,6mm ja asennetaanhan varmasti ennen lumen tuloa. Ja moneen kertaan kysyin hommaanko itse peltikaton asennuksen hintaan 7300€ raksakimpan 15% alennuksilla. Aina oli vastaus että urakoitsijalla "on jo tilaus menossa peltitehtaalla virossa, asennamme itse". Sitten "kyllä uskoisin että asennetaan ennen lumia", sitten "8000€ auttaisi asiaa".

No, ei muuta kuin kovaa painetta urakoitsijalle:
1) haluan nähdä tilausvahvistuksen ja laskun peltikatosta. Sen sain.
2) Ennen kuin maksan peltikatosta etumaksua 8000€, haluan urakoitsijan nimen listaan, jossa oli suoritettavia tehtäviä ja päivämäärä milloin työ on valmis. Esimerkiksi hyöneisverkkojen asennus, yläpohjan tuulenohjauslevyt, lasiverannan muurin valu, lattian viistevalu+kosteuseristys+valu.
Ja jos ei ole valmis kyseiseen päivämäärään mennessä niin 100€/pv sakkoa. Paitsi peltikatolle, sen halusin todella kovin pään päälle, siihen 300€/pv sakkoa. Jos ei ole peltikatto asennettu hyväksytysti 28.11.2012 eikä kattoa suojattu 28.11.2012 mennessä niin sakko juoksee.

Urakoitsija suostui, kova on usko kaverilla aikatauluun. Ja eihän minun tarvitse toki realisoida sakkoja, kohtuu kaikessa, mutta nyt sakko saa hoitaa painetta urakoitsijalle.

Ja kappas, peltikate tuli maanantaina 26.11.2012 pihalle. Ei vaan ollut 0,6mm vaan 0,5mm. Hoituu toki silläkin, ei vaan ole sitä mistä sovittiin. Mutta raha auttoi asiaa, riskini kannatti vaikka yöunet kärsi :)


Tänään torstaina, 29.11.2012, peltikattoa ei ole vielä asennettu. On kyllä aloitettu tiistaina 26.11.2012 ja eilen kävin ostamassa pressun suojaksi jotta voivat tehdä hommia lumesta huolimatta (ettei lumi ja vesi jäädy huopaan). Tänään kuulemma pitäisi jatkua mutta aikamoinen lumimyräkkä on tulossa, toivottavasti eivät tipu katolta kun kattokaltevuus on 1:2.

Raksapihan osalta homma jäi kesken. En vaan ehtinyt hoitaa asiaa ajoissa kuntoon, kyselyitä urakoinnista kyllä laitoin jo vireille, Ravon kanssa ollaan puhuttu pihan ja tukimuurin urakoinnista, vaikuttaa kyllä erittäin hyvälle kaverille, hyvä vinkki pohjoispuolelta.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kokemukset Passiivikivitalosta

Tähän saakkaiset kokemukset Passiivikivitalosta ovat olleet oikein hyvät: asiakaspalvelu, erityisesti Jaana ja myynnistä pois lähtineen Antin kohdalla asiakaspalvelu on ollut erinomaista. Myös eps-harkko (passiivitriplo) on mielestäni helposti työstettävä harkko eikä sellainen stryroxmainen kuten pelkäsin. Jos joskus tästä "traumaattisesta" rakennusprojektista selviän niin uskaltaisin varmaan itse rakentaa seuraavan talon. Sitten ei ainakaan voisi syyttää urakoitsijaa kaikesta :)

Passiivikivitalojen kautta sain myös sellaiset alennusprosentit Starkkiin että edes meidän urakoitsija ei saa yhtä kilpailukysyiseen hintaan kaikkia rakennustuotteita. En sitten tiedä onko alennukset oikeastu hyvät mutta ainakin urakoitsija on ihmetellyt miten saan halvemmalla kuin hän vaikka hänellä on kymmeniä tuhansia/kk ostot.




tiistai 20. marraskuuta 2012

Alakerran väliseinät muurattu

Kiva huomata että homma on viikon sisällä edennyt suhteellisen hyvällä vauhdilla: alakerran väliseinät ovat ylintä harkkoriviä vaille valmiit. Nyt odotellaan että Spigot asentaa IV-kanavat ja sähkäri vetää sähköt kytkimille. Seuraavaksi yläkerran väliseinät ja sitten yläpohjan kimppuun.

Tontilla pitäisi alkaa tekemään naapurin vastaiselle rajalle tukimuuria: naapurin vanha aita pois, kaivetaan uudelle anturalle paikka (45m) ja asennetaan kiven anturan päälle. Tukumuurin päälle tulee vielä aita, ehkä ensi kesän hommia.

Urakoitsijalla rahat loppu

Viime perjantaina (16.11) urakoitsija soitti ja kyseli olisiko mahdollista maksaa osa maksupostin eristä etukäteen koska edellisestä maksuerästä on aikaa ja osa maksupostin erien asioista on tehty (esimerkiksi ikkunat asennettu, kattoristikot asennettu, vinoreivaukset tehty, aluskate asennettu, väliseiniä nostetaan parhaillaan).

Syynä on rahapula ja sellaiset 8000€ edistäisi asioiden kulkua, saisimme ehkä peltikaton asennettua ensi viikolla. Hieman mietityttää maksaa koska aikaisempien maksupostien erien suuruudet ovat olleet "etupainotteiset" eli kulut ovat olleet huomattavasti pienemmät kuin mitä olemme maksaneet. Eli loppupään maksuposteissa on vähemmän katetta ja varautumista yllättäviin menoihin.

Ottaakko riski ja luottaa että homma hoituu?

maanantai 19. marraskuuta 2012

Saunasuunnitelmia

Tänään olemme mietiskelleet saunaa, sillä alakerran väliseiniä muurataan parhaillaan ja nyt pitäisi päättää kylpyhuoneen ja saunan välisestä seinästä ja mahdollisesta ikkunasta. Nyt tuntuisi siltä, että saunaan tulee lasioven molemmille puolille ikkunat 120cm korkeudelle. Ikkunoiden leveyttä emme ole päättäneet.

Näistä kuvista näkee saunan mitat ja muodon:


Tuo yllä oleva kuva on lähellä sitä, millaisen saunasta haluamme. Tässä vielä toinen kiva sauna:


Rakennusoppeja

Nyt kun melkein kaikki ikkunat on asennettu niin pakko avautua energiaikkunoiden huurtumisesta sen verran että ensi kerralla otan kaikki ikkunat huurtumattomina vaikka maksaa vähän extraa. On se vaan niin ärsyttävää näillä keleillä kun melkein kaikki ikkunat on huurussa ei ulos tahdo nähdä. Onneksi olohuoneen isot ikkunat tuli otettua huurtumattomina.

Onkohan ne huurussa myös kun alakerrassa asutaan ja on täydet lämmöt päällä?

torstai 15. marraskuuta 2012

Naapuritoimintaa

Tiistaina vierailtiin poikien kanssa naapurissa. Joo-o, on meillä mukaviakin naapureita (pohjoispuolelta) vaikka vähemmän mukavat (itäpuolelta) vievätkin blogissa huomion. Saatiin katsella miltä heillä näytti rakentamisen lopputulos ja saimme arvokkaita vinkkejä hyvistä ja huonoista tekijöistä.
Aivan mahtavaa!

Soitin yhdelle heidän suositukselle (Ravo) ja sovittiin että nähdään raksalla ja katsotaan mitä hän voisi tehdä. Ainakin naapuriin tehdyt portaat ja terassi näyttivat hyvältä työsuoritukselta.

Nyt pitäisi sopia vielä itäpuolen naapureiden kanssa tukimuurista ja aidan tekemisestä. Toivottavasti päästään yhteisymmärrykseen ja voisimme aloittaa tukimuurin tekeminen vielä tämän vuoden puolella.

IV-asennusta ja vesimittaria

Eilen tontille tuli IV-kamat yläpohjaan ja tänään kaksi Spigotin jamppaa tuli asentamaan niitä. Viemärit ja vesijohdot asennettiin Spigotin toimesta myös, asennus meni mallikkaasti ja olen kyllä tyytyväinen heidän työskentelyyn.

Eilen asennettiin myös vesimittari HSY:n toimesta. Jännitystä asentamisen suhteen oli ainoastaan siinä, että kun vesimittari tulee ei-kantavaan kiviseinään kiinni ja sellaista ei vielä ole, niin saako urakoitsija tehtyä tilapäisen pukin vesimittarille. Olin vielä hyvissä ajoin liikkeellä ja infolin urakoitsijalle jo viime viikolla että sellainen tarvitaan. Vkloppuna muistutin asiasta. Maanantaina muistutin, tiistaina muistutin ja se luvattiin keskiviikko aamuun mennessa 8.30 ennen kuin HSY tulee paikalle.

No, ei ollut tehty, HSY soitti aamulla 8.40 ja kysyi mihin mittari pitäisi asentaa. Voi veljet...
Mutta se oli arvattavissa ja backuppina olin laittanut sellaisen pöydän viereen edellisenä iltana joten mittari asennettiin siihen.

Eilen otettiin väliseinäkivet sisälle, samoin pääovi ja sen viereiset ikkunat. Olivat olleet viikon ulkona pressujen alla mutta silti hieman kosteat. Toivottavasti ovat kunnossa.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Taas vähän eteenpäin

Pieniä edistysaskelia, jotka tuntuvat suurille takapakkien jälkeen. Taloon on asennettu kaikki ikkunat, lukuunottamatta pääoven molemmin puolin tulevia ja ovistakin on yläkerrassa paikallaan kaikki. Nyt alkaa talo näyttää jo talolta. Eilen ajoimme talon ohi pimeällä ja siellä kovasti tehtiin lattiavalua yläkertaan. Talo näytti niin kutsuvalta, kun valot loistivat ikkunoista. Tuli sellainen olo, että kyllä tästä vielä koti meille tulee.




torstai 8. marraskuuta 2012

Naapurisopua taas ja edistystä

On meillä kuulkaa oikein mukaviakin tulevia naapureita. Yksi heistä otti yhteyttä edellisen kirjoituksen jälkeen ja suositteli meille osaavia henkilöitä, jotka olivat heidän rakennusprojektissaan osoittautuneet hyviksi. Tulipa hyvä mieli. Kiitos vaan. Toisen kanssa juttelin tänään raksalla käydessä ja hän sanoi että on vähän katsellut, ettei kukaan ulkopuolinen mene meidän talolle. Ja meidän edellisen asunnon naapuri tiesi suositella kirvesmiestä. Tuntuu hyvälle, että ihmiset välittävät.

Toki kaksi muuta naapuria on tässä viikon aikana antanut oman negatiivisen panoksensa, ettei todellisuus ihan pääsisi unohtumaan.

Raksalla on tapahtunut edistystäkin. Jani tosiaan tilasi lattiavalun ja niinpä alakerran lattiat saatiin vihdoin valettua maanantaina. Eilen kävimme lasten kanssa tarkistuskäynnillä ja tältä siellä näytti:



Mutta katsokaas mitä tänään on saatu aikaiseksi:




Ensimmäiset ikkunat on asennettu!

maanantai 5. marraskuuta 2012

Kuvapäivitystä

Tänään tuli tontille ikkunat ja ovet. Vaikka Jani asiasta oikein erikseen mainitsi, niin eivätpä kirvesmiehet olleet laittaneet ikkunoita ja ovia autokatokseen suojaan, ei senkään jälkeen kun vielä asiasta soiteltiin perään. Jani kävi sitten itse ne suojaamassa. Sama kävi ikkuna-aukoissa: pyynnöistä huolimatta niitä ei suojattu mitenkään ja vesi pääsi sisälle, ennen kuin Jani ne suojasi.  Ja se lattiavalu: huomenna vihdoin tapahtuu, kun Jani itse tilasi muuta kautta. Nämä kaikki (ja moni muu) sopimuksen mukaan kuuluisi urakoitsijalle. 

Ei ole tullut vähään aikaan (kuukauteen?) laitettua kuvia talosta. Tällaista on kuitenkin tapahtunut eli edistystäkin kaiken takapakin keskellä.


Hei, ja otetaan vastaan vinkkejä hyvästä timpurista
jos vaikka oikeasti hankkiuduttaisi urakoitsijasta eroon














sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Porraskaiteet

Meille on tulossa paikallaan valetut betoniportaat, joihin pitäisi päättää kaiteet. Tässä muutama vaihtoehto:




perjantai 2. marraskuuta 2012

Tää on niin tätä

Ei ole meidän onni edelleenkään kääntynyt. Tässä alkaa olla takki melkoisen tyhjä. Uusimmat käänteet:

- Huopakatteesta oli asennettu 90% kun viime perjantain tuuli repi puolet katosta mukanaan (mutta ei sentään naapurin pihalle, jee)
- Tällä viikolla katto saatiin tehtyä, mutta sepä vuotaa. Jani tutkaili kattoa ja se on todella huolimattomasti asennettu.
- Tänään piti olla alakerran lattiavalu, mutta raksalla ei koko päivänä näkynyt ketään
- Höyrynsulkumuovin sijaan on asennettu jotain tavallista rakennusmuovia

Ja toki monta pienempää juttuja on mahtunut taas tähänkin viikkoon.