lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuoden viimeiset summaukset



Kuten kuvista näkyy, niin kallio on pienentynyt. Louhittavaa vielä riittää, mutta vauhtiin on jo päästy. Ehdittiin siis aloittaa tämän vuoden puolella :). Louhitavaa on yhteensä vajaat 650m3. Se on jopa vähän vähemmän kuin aluksi maaurakoitsija arvioi ja tuohon on vielä lisätty 50m3 terassia varten. 

Tässä esimakua uudelleenjärjestelyä kokeneesta kellarin pohjasta. Viilataan vielä viimeisiä yksityiskohtia ja samoin yläkerran ikkunat ovat vielä kovan pohdinnan alla. Miten ne ikkunat ovatkin niin vaikeita? Kun saadaan viimeisetkin muutokset lyötyä lukkoon, niin ehkä mekin olemme valmiita valitsemaan vihdoin ja viimein mistä talomme rakennetaan. Sitä ei nyt sitten vuoden 2011 aikana ehditty tehdä. Mutta näin tilinpäätöksenä todettakoon, että yllättävän paljon tämänkin vuoden aikana olemme jo saaneet projektiamme eteenpäin, vaikka luulimme aloituksen venyvän pitkälle ensi vuoteen. Tästä on hyvä jatkaa vuonna 2012!

torstai 22. joulukuuta 2011

Me käymme joulun viettohon... ilman saunaa




Monilla on tapana käydä joulusaunassa, me purimme saunan jouluksi - tosin vain tontilta. Menimme koko perheen voimin katsomaan hienoa näytöstä, kun kaivinkone teki selvää jälkeä tontin laidalla sijainneesta saunarakennuksesta. Olisiko mennyt viittä minuuttiakaan, kun saunasta oli jäljellä vain kasa lautoja. 








Tässä vielä näkymä koko tontilta, kun pintamaat on kuorittu pois. Sauna näkyy kaivurin takana. 


Aloituskokouskin on pidetty tänään, joten nyt on hyvä rauhoittua joulunviettoon. 

Rauhallista joulua kaikille!



maanantai 19. joulukuuta 2011

Kumpi ja kampi tappelevat...

Kaivurit seisoskelevat tontilla, kaadetut puut on pilkottu ja pinottu, sauna odottaa purkamista ja torstaina juuri ennen joulua pidetään vielä aloituskokous. Sitten voikin joulupyhien jälkeen aloittaa louhimisen. Pitäisi siis ehkä myös vähitellen päättää, että mistäs materiaalista ja kuka rakentaa talon maatöiden jälkeen...

Olemme nyt sentään päässeet sellaiseen pisteeseen pohdintojemme kanssa, että loppusuora alkaa häämöttää. Finaalissa taistelevat Bassotalo ja Passiivikivitalot. Semifinaaleihin pääsivät Lammi ja Lakka, joista molemmista kyllä tuli hyvä tarjous ja palvelukin oli kiitettävää. Lammi ei ole vielä ihan täysin poissuljettu, sillä valuharkko olisi kyllä materiaalina mielestämme paras. Lammin tarjous vaan meni jo umpeen ja miinuksena myös se, että urakointitarjous koskee vain pystytystä ja joutuisimme hankkimaan eri urakoitsijan sisätöihin. Lakka hinnoitteli itsensä ulos, mikä on harmi, sillä heilläkin olisi materiaalina valuharkko ja asiakaspalvelu oli Lammia parempi. Bassotalo tuntuu kaikinpuolin neutraalilta vaihtoehdolta, joka on ihan hyvä ja riskitön. Passiivikivitaloissa kiehtoo passiivi-ominaisuus, joka tulevaisuudessa on valttia, mutta samalla mietityttää itse harkon kestävyys ja toimivuus Suomen olosuhteissa.

Olemme pyytäneet finaaliparilta tarjoukset, joihin sisältyy töineen (Passiivikivitalon osalta töistä vastuussa Akomart) kaikki muu paitsi lvis, pintamateriaalit ja kiintokalusteet. Hinnassa ei ole sanottavaa eroa. Bassotalon Juusolle erityiskiitos kaikesta työstä projektimme eteen - hän on jaksanut räätälöidä tarjousta ja auttanut ymmärtämään mitä kaikkea rakentaminen sisältää ja missä voimme säästää.

Tässä vähän plussia ja miinuksia finalisteista.

Bassotalo
+ erinomainen asiakaspalvelu
+ kaikki työt samasta paikasta -> hallittu kokonaisuus
+ esittelykohteet vakuuttavia

- kevytsorabetonieristeharkko ei valuharkon veroinen
- ei voi rakentaa talvella

Passiivikivitalo
+ rakentaminen talviolosuhteissa mahdollista
+ erinomainen lämmönpitävyys
+ teräsbetonirunko
+ hyvä asiakaspalvelu
+ edullinen

- eriste ulkopinnalla mietityttää - rappaus eristeen päälle
- parvekkeiden, keittiökaappien tms kiinnitys runkoon
- sisäseinät kipsilevyä
- kylmäsillat?
- kosteustekninen toimivuus?
- lämmitystapa passiivitalossa ei ole yksiselitteinen, vaan vaatii perinpohjaista perehtymistä
- viilennystarve kesällä


... kumpi voittaa?

tiistai 13. joulukuuta 2011

Rakennuttamisen lakeja osa 1

Olemme saaneet viime aikoina oppia rakennuttamisen viidakosta. Puheet siitä, että kaikki vetävät kotiin päin ja kaunistelevat lukujaan, hintojaan ja taitojaan eivät ole ihan tuulesta temmattuja. Esimerkkinä alv. Sehän ei koskaan sisälly mihinkään hinta-arvioihin. Ihan kivoja yllätyksiä, kun olemme puhuneet ja sopineet tietyistä summista ja sitten kun lasku tulee, niin sopimaamme summaan on lisätty 23%. Tyhmät me, kun ei tajuttu että tietenkin rakentamisessa puhutaan aina alvittomista hinnoista.

Tai urakkahinnat. Ne on todellakin vain arvioita ja  alakanttiin. Meidän rasitetiemme piti tulla maksamaan kokonaisuudessaan 7000€, josta meidän osuutemme on 2/3 ja naapurin 1/3.  Sovimme, että yhteinen maaurakoitsijamme tekee tien samaan aikaan kuin naapurin muutkin maatyöt ja meitä laskutetaan omasta osuudestamme. Kummasti hintaa kertyikin tuplasti eli 14 000€. Osa tuli tietenkin alvista, mutta paljon jää vielä selittämättä. Hinta oli sovittu suullisesti tämän naapurin kanssa, joka on ammatikseen rakennuttaja. Tulee huijattu olo. Etenkin, kun kyselimme tarkempia kuitteja, niin sellaiset ovat kuulemma hankalasti löydettävissä.  Kustannuserittelyn materiaalit maksavat verkkokaupassa vähemmän kuin naapurin meille tekemässä laskussa.  Esimerkkinä suodatinkangas, jonka naapuri tilasi,maksoi 553€ /150m2. Verkkokaupasta kangasta saa hintaan 390€/750m2. Ilmeisesti hän on tilannut isomman rullan, mutta missä loppu suodatinkangas on? Naapuri selitti tilanneensa rullan, jonka sai nopeasti, sillä hänellä ei ollut aikaa etsiä halvempaa. Taisi sitä paitsi tilata omassa omistuksessa olevasta rautakaupastaan... Mutta milläpä todistaa epäilykset ja toisaalta, ei viitsisi naapurisopua pilata alkuunsa (lähinnä emme kaipaa lisää harmeja).

Jatkamme opiskelua.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Tonttinäkymiä

Meillä on tie tontille! Käytiin eilen lasten kanssa kurkkimassa miltä tontillä näyttää. Metsuri kaatoi puut maanantaina ja tontti oli pöllejä täynnä. Ne pitäisi raivata ennen maatöiden alkamista eli tämän viikon aikana. Pienenpieniä askelia, mutta jotain konkreettista kuitenkin.




tiistai 29. marraskuuta 2011

Saanko luvan, Kukkulan Kuningatar?

Meillä on rakennuslupa! Ihan turhaan meitä peloteltiin, että Espoossa luvan saamiseen menee kuukausia ja että kuviin joutuu tekemään mitä ihmeellisempiä muutoksia. Viisi viikkoa oli luvan käsittely ilman muutosvaatimuksia. Kiitoksia vaan lupakäsittelijälle!

Maatöiden on määrä alkaa kahden viikon päästä. Nyt pitäisi enää päättää mistä talo rakennetaan. Pikku juttu. Lisähaasteeksi keksimme kellarikerrokseen vaihtoehtoisen pohjaratkaisun ja mietitään nyt, että lähdetäänkö vielä muuttamaan pohjaa. Ehkä tästä jahkailusta huolimatta meille joskus vielä talo saadaan pystyyn - meidän oma Kukkulan Kuningattaremme.


sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Inspiraatiota

Tällä hetkellä on mieli vähän matalalla, kun tuntuu ettei rahat riitä siihen mitä halutaan. Nyt täytyy punnita mikä meille on tärkeää ja mistä voidaan tinkiä. Piristykseksi hain itselleni vähän inspiraatioita sisustusjuttuihin. Olen aina tykännyt ikkunapenkeistä. Olen asunut Helsingin keskustassa muutamassa ihanassa vanhassa talossa, jossa ikkunalaudat olivat niin leveitä, että niillä saattoi istua lukemassa tai vain katselemassa maisemia. Olisi ihanaa saada ikkunapenkki uuteen kotiin. Haaveillaan nyt sellaisesta tällä kertaa tässä uudelleenbudjetoinnin lomassa.




Tykkään erityisesti tuosta alimmaisesta, kun se ei ole liian romanttinen. Mihin penkki tulisi? Meidän makuuhuoneeseen mahdollisesti, mutta ehkä tytön huone olisi maisemallisesti paras penkille.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Runkokilpailutus

Passiikivitalojen hinta versus Lammin hinta (vesikattovalmis tavaratoimitus) on hivenen Passiivikivitalojen eduksi. Lisäksi Passiivikivitalon runko on energiatehokkaampi ~2500kWh/a. Toki Lammin kokemus ja brändiarvo on parempi mutta itse ainakin ihmettelen heidän tuotteensa heikohkoa energiatehokkuutta (u=0,17), täyttää rimaa hipoen v.2010 määräykset. Luulisi lukeman nakertavan tuotteen uskottavuutta, sitä myöten myös brändiä.

Seinän eriste ulkoreunoilla vai kiven välissä, kas sinä pulma. Meidän vastaava mestari oli ehdottamasti Lammin kannalla, on kuulemma nähnyt eps-harkkojen pystytystä sivusta ja ei ole näky vakuuttanut. Kun kysyin suostuuko tekemään rakennesuunnittelun eps-harkoille niin vastaus oli että "mielummin ei". Hän myös kannattaa muurattavaa harkkoa, siinä vain mietin ilmanpitävyyttä. Erittäin kokeneen rakentajan mielipiteelle täytyy laittaa painoarvo, en oikein tiedä mitä tekisin. Muurattavassa harkossa on ilmanpitävyys valuharkkoa merkittävästi huonompi, sitä on tutkittu Tampereen teknillisessa yliopistossa. Rappauksella voinee vaikuttaa lopputulokseen.

Eps-harkoissa houkuttaisi se että sitä voi valaa pakkasilla. Lammin harkossa se, että kiveä on sisäpinnassa ja tasaisi kesällä lämpöpiikkejä. En tosin tiedä kuinka suuri merkitys sillä on. Toisaalta eps-harkossa arveluttaa jäähdytystarve kesällä, ei kiinnostaisi ylimääräiset härpäkkeet kotona. Ja hintakin vaikuttaa, Lakalta en ole saanut tarjousta vaikka vajaa 5 viikkoa sitten lähetin pyynnön. Myöskään HB-kivitalot ei ole vastannut tarjouksellaan.

Vaikeaa päättää.

torstai 10. marraskuuta 2011

Passiivikivitalon rakennusaikataulu - vakoilua

Lueskelin Louhikoti-blogia ja siellä Passiivikivitalon aikataulut menee näin:
24.12 Maatyöt OK
30.12 Salaojat OK
6.1 anturamuotit OK
13.1 seinävalut (1.2m) OK
17.1 sähköt tontille OK
25.1 seinävalu 1.5m (nyt 2m lattiasta) OK
29.1 seinävalu välipohjaan saakka OK
6.2 välipohjan ontelolaatat OK
PAKKASET VIIVÄSTYTTÄÄ
28.2 seinävalu 1.5m OK
5.3 seinävalu 1.5m OK
9.3 kertopuupalkit OK
9.3 muu puutavara OK
9.3 metallipalkit väliseinien päälle OK
9.3 seinävalut (päätykolmiot) OK
9.3 pilarit OK
16.3 SPU-katto ja Skaala-ikkunat ~OK
26.3 Kattorakenteet, vesi ja viemäriputket aloitettu
30.3 Ruoteet, otsalaudat, putket ja viemärit ~OK
3.4 Kattotiilet ~OK
13.3 alapohjan eristeet, vesiputket, sähköt, betonoverkko OK
16.4 alapohjan lattiavalu, räystäslautojen maalaus
28.4 räystäiden, paneeleiden maalaus, maatäyttöä, väliseinien pystytys
10.5 sisäseinät, keskuspölynimurin putket, hormi+pinnoitus, räystäslaudat, valmiusaste 60% OK
14.5 sisäseiniin ja kattoon vedetty sähköjä, IV- ja vesiputkia, ILP-putket
15.5 ikkunoiden tiivistys OK
23.5 yläkerran levytys OK
31.5 seinien nauhoitus ja tasoitus, ulkoportaiden raudoitus ja muotitus
18.6 ulkoportaiden valu, terassin runkorakenne OK
18.6 rappauksen valmistelu, ulko-ovien asennus, kodinkoneita
24.6 rännitoimitus
28.6 rännien asennusta, rappausta
8.7 rappaus OK, väriä ulkoseinän pintaan
13.7 ulkoseinän väri OK, sisäseinien maalaus, porrasvalojen reikiä
27.7 sisäseinät hiontaa vaille valmis
17.8 sisäseinien tasoitusta, seinien pohjamaalaus, ikkunapellit
24.8 vesieristys
19.9 sisäpintojen roiskutus, seinien tasoitusta, seinien maalaus, LVI-asennusta
19.9 jakotukit, sähkökaapelien kannattimet
26.9 tasoite ja maalaus, sähkökeskukseen kytkentää, patolevyn kiinnitys
26.9 perusvesikaivo maahan, ulkoportaiden laatoitus
5.10 takan asennus, takan pohjarappaus
15.10 tapetointia
17.10 maalaus, siivous
30.10 porraskäytävän tasoitus
2.11 ala-aulan koolaus, sähköjen kytkentää, tasoitus & maalaus
10.11 seinien laatoitus, lattian vesieristys, maalaus, sähköasennusta, sisäovien hankinta

... jatkuu

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Onko KNX investoinnin arvoinen?

KNX on hottia taloautomaatiossa mutta onkohan se investoinnin arvoisin systeemi vai pelkkä insinöörejä puoleensä vetävä lyhenne? Tänään kävin Älysähkön edustajien kanssa heidän tarjoamaan konseptia läpi ja siinä samalla KNX:n etuja. Tuttuun tapaan tivasin tiukkoja välikysymyksiä ja pyysin perustelemaan mainoslauseita mutta eipä tuntuneet siitä säikkyvän. Vissiin uskovat oikeasti KNX-systeemiin...

Ja miksipä ei uskoisi, kyllähän sillä on puolensa, pakko myöntää. Meidän projektissa on jo luovuttu muutamasta "tommosen mä haluaisin nyt ja heti"-ideasta, ei vaan budjetti taivu.
Esimerkkinä lasiveranta, se maksaa helposti 20k€, ainakin sen kokoinen kuin alunperin oli tarkoitus. Samoin parvi, sekin taitaa jäädä tekemättä koska kustannus on reippaasti oli 10k€. Todennäköisesti pihaan ei erityisesti panosteta, pihakivetys ei ole ilmaista.
Kesäaikaisesta jäähdytyksestä pitänee luopua myös, tonneja sekin kustantaa. Paitsi jos rakennamme Passiivitalon, silloin lienee "pakko" investoida siihenkin, ehkäpä ilmalämpöpumpun muodossa. KNX-osaisi kyllä laittaa verhoja kiinni (esimerkiksi iltaisin ja kesähelteillä), laittaa jäähdytystä päälle yms hauskaa ja kivaa.

Tarjouksia pyydetty perinteisestä ja taloautomaatiolla, saapi nähdä paljonko on yli 20k€.

Passiivitalo ja LVI

Tiukkaa pohdintaa miten LVI tulisi toteuttaa passiivitaloon vaikka ei vielä olla päätetty tuleeko passiivitaloa vai ei. LVI-suunnittelijamme arvioi alustavasti että IV-kanavat joudutaan tuomaan yläpohjan läpi. Samoin liesituulettimen kanava yläpohjan läpi vesikatolle ja siitähän tulee energiahukkaa kun ei mene LTO:n kautta. Epäilyttää moinen puhkominen kun tiiveys on erityisen tärkeää passiivitaloissa.

Aktiivihiilisuodatin liesikuvussa voisi olla yksi energiaa säästävä ratkaisu, vähenisi yksi läpivienti plus ei tulisi energiahukkaa. LVI-suunnittelijamme ehdotti aktiivihiilisuodatinta liesikupuun ja Christa otti idean esille käydessään keittiökalusteliikkeessa. Edustaja kuitenkin tyrmäsi idean, hänen mukaansa aktiivihiilisuodatin laitetaan esimerkiksi vanhoihin kerrostaloihin kun uusia kanavia ei voi tehdä, uudiskohteisiin sitä ei kuulemma yleensä laiteta. Mene ja tiedä.

Lisäksi mietin lämmönjakoa, laitetaanko vesikiertoinen lattialämmitys vain alakertaan vai myös yläkertaan. Laitataanko joka huoneeseen vai vain osaan? Kuinka paljon lattialämmityksen teho heikkenee uivassa parketissa ja korkkilattiassa? Ja bonuksena: kosteat tilat vaativat anyway lattialämmityksen. Jos laittaa lattialämmityksen niin sähkövastuskaapelit, vesikiertoinen vai ilmakiertoinen?

maanantai 7. marraskuuta 2011

Tilannekatsausta tontilla

Kävimme lasten kanssa perjantaina päiväkävelyllä tontilla. A-tontilla on vanha asuinrakennus purettu ja samalla varasto, joka oli osittain meidän tontillamme ja jo maatyötkin hyvässä vauhdissa. Meidän tontille tulee tie kulkemaan A-tontin reunassa eli tässä:


Saimme tosiaan LVI-suunnitelman viidessä tunnissa sopimuksen teon jälkeen ja tietä varmaan pian aloitetaan


 Etualalla tonttia A ja takana meidän tonttimme, jossa on vielä vanha saunarakennus.


sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Passiivikivitalon kohde

Kävin katsomassa Passiivikivitalon kohdetta. Hyvää infoa joskin kohteessa ei ollut sellaista keittiötä, jossa keittiönkaapit olisivat eps-harkossa kiinni. Kun kyselin asiasta niin rakennuttajan vastaus sama kuin sain messuiltakin. Lisäksi kohteessa oli ranskalaiset parvekkeet, joten kysymykseen "miten parvekkeet kiinnitetään ulkoseinään" ei tullut käytännön tietoa. Mutta Passiivikivitalon edustaja lupasi laittaa infoa muista kohteista, joissa toteutus näkyisi.

Tulilattiasta tuli myös infoa, joskaan kohdetalossa sellaista ei ollut mm. korkean kustannuksen vuoksi. Suurin syy taisi kuitenkin se, että rakennuttaja halusi mielummin sellaisen lämmönjaon toteutuksen, joka ei ole lämmöntuoton kanssa sidoksissa. Eli vesikiertoinen lattialämmitys oli hänen ratkaisunsa.
Tulilattiassa kierrätetään lämmintä ilmaa betonilattian sisällä olevissa putkissa. Siellä on siis puhallin ja varalla sähkövastukset jos ei takkaa jatkuvasti lämmitä (olet esimerkiksi lomalla tai muuten vain laiska). Etuna on että kosteusvaaraa ei ole.
Tulilattiaan tulee hieman normaalia paksumpi valu koska ilmakierrossa putkien halkaisija on paljon suurempi kuin vesikiertoisessa lämmönjaossa. Käy järkeen, koska veden lämmönvarauskyky on suurempi kuin ilman. Tulikivilattian edustajalla (DI Pasi Lehtomäki) oli kyllä faktat hallussa, hyvin jaksoi hänkin selittää vaikka pitkään kyselin yksityiskohtia.

Runkovalintamme on....

Omakotimessuilla piinasin Passiivikivitalon edustajia pitkään ja hartaasti mutta pitkäpinnaiset kaverit jaksoivat hyvin vastailla maallikon kysymyksiin. Pakko antaa tunnustus hyvästä asiakaspalvelusta, paras palvelu mitä olen saanut.
Heidän tuotteensa puolesta puhuu harkkojen keveys ja se, että niitä voidaan valaa talvipakkasilla (max -15C). Talvella kun rakennamme niin täytyy laittaa tuollekin ominaisuudelle jokin painoarvo.
Keveyden myötä voisin itsekin latoa niitä seiniä mutta seinävalussa seinät pitää tukea etteivät mene mutkalle tai kaadu. Se hieman jännittää. Isoin miinus on seinään kiinnitys, miten keittiön kaapit laitetaan eps-harkkoon roikkumaan? No, kaikkeen on ratkaisu, tähän esimerkiksi liimataan peli plus kipsilevy. Samalla tulee sisäseinä pinnoitettua eikä rappausta tarvita. Mutta kieltämättä tuollainen arveluttaa.

Lisäksi kun sisäseinä ei ole kiveä niin se ei tasaa kesähelteillä lämpöpiikkejä. Tähän ratkaisuna ilmalämpöpumpun viilennys. Mieluiten minimoisin kaikki härpäkkeen, säästyy aikaa, rahaa ja vaivaa.

U-arvot ovat kovaa valuttaa markkinoinnissa.
* Lammilla LL400 u-arvo 0,17
* Lakka EKO+400 u-arvo 0,16
* Passiivikivitalon Passiivitriplo u-arvo 0,093

Hurja ero Lammin ja Passiivikivitalon kesken, melkein tuplat. Mutta paljonko sillä säästää lämmityskuluja? Laitoin kyselyn Passiivikivitalolle, katsotaan mitä vastaavat. Itse kun laskin Excelillä niin tulos oli alle 2500kWh/a (~20%).
Rahassa ~300€/a.

Laskelmia:
* US: 188,4m2 * 0,17W/m2K
* YP; 110,6m2 * 0,08W/m2K
* AP: 107,2m2 * 0,12W/m2K
* Ovet: 10,1m2 * 1,0W/m2K
* ikkunat: 27,46m2 * 0,85W/m2K
=> H_joht = 84,62 W/K
=> Q_joht = 13318kWh

Tänään Passiivikivitaloilla on kohde-esittely, pitää käydä kyselemässä taas. Erityisesti meidän parvekkeen kiinnitys ulkoseinään ja sisäpuoliset seinäkiinnitykset kiinnostavat.

torstai 3. marraskuuta 2011

Yksi LVI-suunnitelma, kiitos

Naapuri soitti ja pyysi saada LVI-suunnitelman tien tekoa varten. Niinkun heti. Jaa, ei meillä sellaista ole vielä. Eipä tullut mieleen, että jos liittymät ovat A-tontin rajalla ja meillä B-tontti, niin ne putkethan pitäisi vetää, kun tehdään tietä tontin A läpi. Eli nyt.

Eikä siinä vielä kaikki. Jani päättikin vaihtaa LVI-suunnittelijaa. Katsotaan miten meidän käy.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Kivitalon arvoitus

Kuten olen maininnut, niin olemme saaneet tarjouksia sekä kivitaloista että puutaloista (yläkerta). Puutalotarjoukset ovat olleet aika lähellä toisiaan, joskin toimitussisältö on niissä vaihdellut ja vertailu ei ihan mene yksi yhteen. Jonkinlaista osviittaa kuitenkin nyt on siitä mitä talomme tulisi maksamaan puutaloversiona. Kivitaloversio sen sijaan on edelleen aikamoinen arvoitus. Tai lähinnä se, että kuinka voi olla mahdollista, että yläkerran rakentaminen kivestä (harkoista) lisäisi kustannuksia noin sadallatuhannella eurolla? Ei käy järkeen. Kellari tulee kivestä joka tapauksessa ja tuntuu kummalta, että yläkerran osuus on noin suuri. Rappaukseen menee toki arviolta 30 000€, mutta silti hintaeroa jää 70 000€, joka sekin tuntuu suurelta, kun ainoa ero on seinien materiaali. Nyt yritämmekin pilkkoa tarjouksia ja kustannuksia mahdollisimman pieniksi, jotta näkisimme mistä ero tulee. Jospa tähän saisi jotain järkeä ja selvyyttä.

Kävin äsken tontilla juttelemassa tulevan naapurin kanssa keittiön kivitasoista. Hän siis rakentaa meidän "eteen" parhaillaan kahta erillistaloa. Taidetaan tilata hänen kauttaan mustat kivitasot keittiöön. Siinä säästää ihan kivasti, kun meille tasoa tulee yhteensä lähemmäs 10m, josta osa vielä 80cm leveää. Naapuri on aloittanut jo maatyöt ja ihan kateeksi käy, kun ovat jo tositoimissa. Me odottelemme edelleen kolmea naapurikuulemista ja toivomme, että rakennuslupa hyväksytään tämän kuun lopulla.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Messuilua

Viikonloppu alkaa olla lopuillaan. Se kului rakentamisen parissa, nimittäin Omakotimessuilla. Kolmen pienen lapsen kanssamessujen koluaminen vaati vähän järjestelyjä, mutta hyvin meni. Lauantaina meillä oli apuna isovanhemmat ja pojat pääsivät myös Muksulaan leikkimään tunniksi. Oma haasteensa oli kuitenkin meidän puolivuotias neitonen, sillä näissä väsymyshuuruissa rattaat unohtuivat kotiin ja kannoimme tyttöä sitten vuorotellen kädet hapoilla. Kyllä kuusikin kiloa tuntuu painavalta, kun pidempään kantaa. Reilun kolmen tunnin jälkeen piti luovuttaa ja lähteä kotiin. Tänään menimme messuille heti aamusta ja minä kiertelin lasten kanssa (jotka eivät varmaan eläissään ole syöneet näin paljon karkkia!), niin Jani pääsi rauhassa jututtamaan alan asiantuntijoita.

Messut olivat kyllä ihan mielenkiintoiset. Minä katselin lähinnä portaita ja takkoja. Oli kiva nähdä luonnossa sellaisia, mitä on nettisivuilla katsellut ja kyllä omat mieltymykset vahvistuivat. Edellisen postauksen takoista Ksenia oli makuuni liian massiivinen. Sen sijaan tykkäsin tästä  Tulikiven Aadasta:


Juttelin myös muutaman talotoimittajan kanssa ja eilen lähti tarjouspyyntö Pikanttitaloille, joka oli minulle ihan uusi tuttavuus. Jetta-taloille pitäisi myös laittaa pohjakuvat menemään. Jani jutteli pariin otteeseen Passiivikivitalojen edustajan Antti Lehmusperän kanssa ja sai paljon hyvää tietoa. Erinomaista asiakaspalvelua! Toisenlaistakin on tullut vastaan... Finndomolla esimerkiksi. Passiivikivitalo vaikuttaa kiinnostavalta vaihtoehdolta.

Messujen inspiroimina teimme eilen vähän laskelmia budjetista ja arviota tulevista kustannuksista. Luulimme alunperin lähtevämme rakennuspuuhiin hyvällä budjetilla, mutta kummasti ne sadat tuhannet eurot tuntuvat vähäisiltä, kun tosi on kyseessä. Kyllähän tähän projektiin saisi helposti lottovoiton uppoamaan, jos sellainen kohdalle sattuisi.

Vähän turnausväsymystä (fyysisen väsymyksen lisäksi) tässä on ilmoilla, mutta pitäisi nyt jaksaa sen verran puristaa, että saisimme käytyä jo tulleet tarjoukset kunnolla läpi ja loppujenkin tarjousten tultua päätettyä vihdoin, että kuka talomme rakentaa.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Takkainspiraatio

Ksenia (Tulikivi)


Viola (Tulikivi)
Tunturi (Uunisepät)

Riekko (Tulikivi)

Contura 21


Takkamakuani edustavat siis yksinkertaiset, isoluukkuiset takat. 



Lupaa ja naapuria

Lupa on nyt sitten jätetty. Olimme pääsuunnittelijamme mukana lupaa jättämässä. Saimme siinä samalla vähän rauhallisemman mielen naapuriasiassa, kun lupatarkastaja kertoi, että talomme on kyllä ihan kaavan ja säädösten mukainen, eikä meidän tarvitse tehdä naapurien vaatimia muutoksia. Nimittäin muutama naapureista on hankettamme vastaan. Meidän talomme on rinteessä korkeammalla kuin heidän erillistalonsa ja näin ollen varjostaa heidän pihaansa. He eivät tietenkään asiasta pidä ja pelkäävät meidän talon alentavan heidän asuntojensa arvoa. Olemme kuitenkin suunnitelleet talomme niin, että se olisi mahdollisimman vähän haitaksi muille. Naapurit olisivat halunneet, että talo olisi metrin alempana, mutta kuten lupatarkastajakin totesi, se ei vain ole mahdollista koron takia. Emme ole vielä saaneet tältä naapurilta kuulemista. Olimme toivoneen voivamme aloittaa maatyöt heti luvan saatuamme ja maksaa vakuus, jotta ei tarvitsisi odottaa kahta viikkoa lainvoimaa, mutta se ei nyt onnistune, kun naapuri on hanketta vastaan. Alustava lupapäivä on 24.11. Nyt sitten toivotaan, että lupa todella saadaan tuolloin ja että pakkaset ja lumi pysyisivät poissa vaikkapa ihan vuodenvaihteeseen asti.

Joitakin tarjouksia talotoimittajilta on saatu. Nyt on vaan veto niin poissa, että emme ole kunnolla jaksaneet edes käydä niitä läpi. Miten ihmeessä jotkut pystyvät itse vielä rakentamaan talonsa, kun jo rakennuttamisessa on näin paljon tekemistä?

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Stressinpoikasta

... tai ehkä ei niin poikastakaan vaan jo täysikasvuista stressiä. Nimittäin lupakuvat eivät vieläkään ole valmiita ja luvan jättöön on vain viikko. Saatiin tänään arkkitehdiltä muutettuja kuvia - mutta ne ovat puutteellisia. Miten ihmeessä muka ehdittäisi saada kuvat Oulussa asuville tuleville naapureille ja paperi allekirjoitettuna meille määräaikaan mennessä. Eihän se nyt maata tietenkään kaada, jos luvan haku viivästyy, mutta juuri nyt tuntuu siltä että talvi on kovaa vauhtia lähenemässä ja sitä paitsi naapuritontilla on jo alkanut tapahtua. Meidän tontti on kirvesvarsitontti ja olisi kätevintä, että rakennetaan suhteellisen samassa aikataulussa tuon naapurin kanssa, jotta ihan ensinnäkin saadaan kaikki koneet ja toimitukset mahtumaan tontille. Kiirettä pitää myös siksi, että vastaava mestarihan on kesällä muuttamassa muille maille. Stressiä ei mitenkään helpota univaje, jonka tarjoaa vajaa puolivuotias räkäinen hampova pikkuneiti yöhulinoiden muodossa.

Mutta on vähän edistystäkin tapahtunut. KVV-vastaava on palkattu. Ollaan saatu tarjouksia maaurakoinnista ja yksi ihan kohtuullinenkin joukkoon mahtuu. Halvallahan ei päästä, kun louhittavaa on arviolta 550-700 kuutiota... Jos jollain on tiedossa paikkaa, johon tarvittaisi louhetta, niin saapi hihkaista. Se säästäisi kivasti kustannuksia. Talopakettitarjouksia on tällä viikolla tulossa varmaankin Kannustalolta, Teri-talolta ja Planialta. Bassotaloilta saimmekin jo avaimet käteen hinnan kivitalosta. Kiitos vaan nopeasta palvelusta. Nämä muutkin ovat nopeasti vastanneet tarjouspyyntöihin ja ilmoittaneet, että tarjoukset ovat laskennassa. Odotellaan odotellaan.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Kohti rakennuslupaa

Meillä on rakennusluvan jättöpäivä! Nyt sormet ja varpaat pystyyn, että ehditään saada arkkitehdiltä muutetut kuvat (rakennusvalvonnasta tuli muutama muutos) ja naapurien kuulemiset siihen (26.10) mennessä. Nuo kuulemiset tulevat olemaan kyllä siinä ja siinä, sillä joukossa on kaksi taloyhtiötä, joiden täytyy pitää yhtiökokous ja lisäksi muutama yksityishenkilö, jotka asuvat ihan muualla päin Suomea. Siksi nyt kaivataan niitä peukutuksia, että kaikki sujuisi mallikkaasti.

Tässä alkuviikosta selvisi, että meidän viereiselle tontille on rakennuslupa myönnetty syyskuussa, eikä meillä ollut mitään infoa asiasta. Tiedettiin kyllä, että siihen rakennetaan jossain vaiheessa, kun rakennusvalvonnasta pyydettiin meidän osoitetta, jotta voivat lähettää naapurinkuulemisen. Mitään ei kuitenkaan ole meille tähän päivään mennessä tullut. Kuulemma meille on paperit lähetetty, mutta missä lie ovat. Tämä tuli ilmi, kun Jani soitteli naapureita läpi yhteystietojen tarkistamista varten. Tällä viikolla ovat kaivurit aloittaneet maatyöt. Onni onnettomuudessa, että nuo paritalot on sijoitettu sillä tavalla, että eivät ole meidän ikkunoiden edessä. Meidän välissä on rakennuskielto alue, joten ihan viereen ei taloja tule. Olisi ollut kurja huomata tässä vaiheessa, että talon paikkaa pitäisi muuttaa.

Tässä parin päivän aikana on jätetty useampia tarjouspyyntöjä ja ainakin Planialta ja Bassotaloilta on tarjoukset matkalla. Kannustaloilta on myös tulossa kattavampi tarjous. Mielenkiintoista ja jännittävää. Ehkä me vielä löydetään meille se paras ratkaisu. Vastaava mestari olisi puutalon kannalla. Itseäni kivitalossa arvelluttaa eniten se, että pitäisi ottaa monia eri urakoita (=riskejä) ja on vaikeaa tässä vaiheessa tietää hinta-arviota. Talopaketti kuulostaisi paljon turvallisemmalta vaihtoehdolta.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Soudetaan ja huovataan

Miten onkaan vaikeaa tehdä lopullista päätöstä talon materiaalista? Vaikka juuri kirjoitin, että päädyimme kivitaloon, niin edelleen puutalo on optiona hintansa vuoksi. Niinpä nyt on lähetetty lisää tarjouspyyntöjä sekä kivitalo- että puutalovalmistajille, jotta saataisiin vihdoin selvyyttä kustannuksista ja siitä mihin meillä on varaa. Halvallahan ei päästä, mutta kunhan laina riittäisi.

Kävimme tiistaina juttelemassa uudemman kerran Kannustalon edustajien Saranpäiden kanssa. Täytyy kyllä kehua hyvää palvelua ja ystävällisyyttä: saimme sovittua tapaamisen parin päivän sisään ja sähköpostiin vastattiin viikonloppuna. Infoakin tuli taas runsaasti. Kannustalot saa kyllä ehdottomasti meiltä paljon pisteitä myös nopeasta toiminnasta. Heiltä saimme tarjouksen muutamassa päivässä pohjakuvan valmistumisen jälkeen (ja heidän arkkitehtinsähän teki meidän pohjan parissa päivässä, kun omamme on pyöritellyt samoilla ohjeilla piirustusta kaksi kuukautta).

perjantai 7. lokakuuta 2011

Pohjakuvat valmiit!

Lomilta palattu arkeen. Eihän lomallakaan näistä rakennusajatuksista päässyt täysin irti, mutta pieni etäisyys teki hyvää. Päädyimme nyt pysymään alkuperäisessä suunnitelmassa kivitalosta. Mikäli tarjousten saamisen jälkeen kuitenkin näyttää siltä, että budjetti paukkuu pahasti, niin siirrymme plan B:hen eli kellariin + puutalopakettiin. Rakennuslupaa lähdetään hakemaan kivitalokuvilla, että päästään alkuun ja saataisi maatyöt alkuun tämän vuoden puolella.

Pohjapiirustus alkaa olla valmis. Yhtä ikkunaa siirretään vielä jokunen kymmen sentti, mutta muuten on valmista. Kunhan korkokuvat valmistuvat, niin päästään kuulemaan naapureita. Sitten rakennuslupapapereista puuttuu vielä pintavesisuunnitelma ja liitoskohtalausunto, joka kyllä on haussa, mutta kaupungilla on parin kuukauden (!) jono.

Pohjakuvat löytyvät omalta sivultaan oikeasta laidasta.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Lomalle!

Matkalaukut odottavat eteisessä huomisaamuista lähtöä etelän lämpöön. Loma tulee tarpeeseen. Nämä rakennusjutut pyörivät päässä yötä päivää ja tekeekin varmasti hyvää ottaa välillä vähän etäisyyttä.

Meidän nauttiessamme auringonpaisteesta viimeistelee arkkitehti lupakuvia. Jospa loman jälkeen alettaisi pian olla siinä vaiheessa, että rakennuslupa saadaan jätettyä. Tällä hetkellä edelleen pohdimme, että rakennammeko puusta vai kivestä - vaikka ehdimme välillä jo päätyä kiveen. Olemme saaneet tarjouksia kellarista + talopaketista (puu) ja kivielementtitalosta. Noiden hintaero on 100 000€ vesikattovalmiina. Harkkorakenteisena hintaero tuskin on yhtä paljon. Itseäni mietityttää ihan sellainenkin asia, että mikäli päädymme kivitaloon ja joskus sen myisimme, niin saako sen hintaista taloa myydyksi? Olen huomannut, että jo 600 000€:n talojenkin myyntiajat ovat pitkät, entäs kalliimpien sitten... No, taidan mennä asioiden edelle. Ehkä loman jälkeen kaikki arvelluttavat asiat ovat ratkenneet kuin itsestään.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Tilannekatsausta

Missä mennään?

- Vastaava mestari palkattu
- Rakennesuunnittelija palkattu
- Alustavaa kyselyä lvi-suunnittelijasta
- Pohjakuvat viimeistä silausta vaille mietitty - > menossa arkkitehdille viimeistelyyn
- Pyydetty tarjous VaBe
- Pyydetty tarjous Kannustalo
- Kimppatarjous kellarista kolmen muun kanssa eri firmoilta

Seuraavaksi:
- Maanrakentajan hankinta (kun saadaan uusi asemapiirros arkkitehdiltä)
- Arkkitehti varaa ajan rakennusvalvontaan kuvia varten
- Naapurien kuuleminen lupaa varten
- Tarjouspyynnön läpi käyminen vastaavan mestarin kanssa - > lisää tarjouspyyntöjä firmoille
- kokonaan kivestä vai talopaketti kellarin päälle?

Aikataulua (jos menee kuten toivotaan):
rakennusluvan jättö 10/11
rakennuslupa 11/11
louhinta 12/11
tie tontille 12/11
perustukset 1/12


Tapasimme eilen vastaavan mestarin ja päätimme palkata hänet. Hän toimii myös rakennesuunnittelijana ja mahdollisesti pääsuunnittelijana, mikäli arkkitehti suostuu pääsuunnittelijan vaihtoon. Samalla aikatauluun tuli aikamoinen tiukennus, sillä VM on muuttamassa ulkomaille ensi kesänä ja ymmärrettävästi sitä ennen pitäisi olla talon hyvällä mallilla. Pitäisi siis pikimmiten saada piirroksen sille mallille, että voidaan kuulla naapureita ja jättää rakennuslupa. Yhtä lukuunottamatta muut dokumentit lupaa varten onkin kaupungilta jo saatu. Kunpa saataisi asiat luistamaan! Jännittää, että ehditäänkö aloittaa rakentaminen ennen kovia pakkasia ja lumikasoja.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Lastenhuonemietintää



Lastenhuoneita tulee taloomme 3 ja ne ovat yläkerrassa, jossa sijaitsevat myös keittiö, ruokatila ja olohuone. Yhden tai mahdollisesti kahden huoneen päälle tulee tällainen parvi:

Huoneisiin tulee siis korkea vinokatto. Tuo parvi olisi lähinnä leikkimistä varten, ei nukkumaparvi. Todennäköisesti pojille ( nyt 3,5 ja pian 5-vuotiaat) tulee yhteinen unihuone ja toinen jää leikkihuoneeksi. He ovat nytkin samassa huoneessa, eivätkä osaa kuvitellakaan nukkuvansa ilman toisiaan. Sitten kun haluavat omaa rauhaa, niin kumpikin saa oman huoneensa. Kolmas huone on sitten tytölle. Voihan olla, että tyttökin nukkuu vielä samassa huoneessa veljiensä kanssa. Silloin tytön huoneessa voisi olla yhteiset koti- ja keittiölelut ja vastaavat, poikien huoneessa autolelut tms.

Mietimme, että poikien leikkihuoneeseen voisi vaikka tehdä oman "taideteoksen": pojat voisivat itse maalata yhteen seinään piirustuksen. Tulisikohan siitä mitään? Muuten olen katsellut tällaisia tapetteja:





Tapetit tulisivat yhteen seinään ja muut seinät maalattaisi yksivärisiksi. Haluaisin antaa lapsillekin mahdollisuuden vaikuttaa huoneisiinsa. Omat vanhempani rakensivat talon, kun olin 6-vuotias ja muistan vieläkin kuinka hienoa oli saada itse valita tapetti omaan huoneeseen. Jospa esittelisin pojille (tyttö ei vielä osaa valita itse) muutaman vaihtoehdon, joista he saisivat kumpikin valita yhden.


tiistai 13. syyskuuta 2011

Pienen pienin askelin

Vihdoin tuntuu siltä, että pääsemme vähän eteenpäin. Jani otti eilen yhteyttä suositeltuun vastaavaan mestariin ja hyvältä vaikuttaa. Hän on jo nyt ehtinyt pyytää paperit Espoolta ja sanoi että pystyisi hoitamaan rakennusluvan melko nopeasti, kunhan paperit saadaan kuntoon. Muutenkin vaikuttaa pätevältä ihmiseltä.

Samaan syssyyn kiitosta Kannustaloille. Kävimme juttusilla viime keskiviikkona ja eilen tuli heidän arkkitehtinsä piirtämät kuvat sähköpostitse. Ja tulos on sitä mitä haluammekin. Mittasuhteet on kunnossa ja meidän toiveet hyvin toteutuneet. Muutama yksityiskohta kaipaa viilausta (unohdimme mainita niistä). Sitten voimmekin siirtyä tarjoukseen seuraavaksi.

Eilen lähti ensimmäinen tarjouspyyntö VaBelle.

torstai 8. syyskuuta 2011

Kuvat tuli kuvat tuli kuvat tuli !!!

Nimittäin pohjakuvat arkkitehdiltä. Naapurirakentaja vihjaisi arkkitehdille (jonka palkkasimme hänen suosituksestaan), että odotamme pohjakuvia jo melkoisen turhautuneita ja kas kummaa, kuvat ilmestyivät eilen sähköpostiin. Olimme juuri aamupäivällä käyneet Kannustalojen edustajien kanssa keskustelemassa tarjouspyynnöstä. Kannustalojen arkkitehti piirtää meidän pohjasta heidän elementeilleen sopivan version ja saamme tarjouksen sekä kivi -että puurakenteisesta talosta. Mielenkiintoista nähdä kuinka samanlainen se on kuin arkkitehtimme piirtämä. Arkkitehtimme uusin luonnos on jo lähempänä sitä, mitä olemme ajatelleet. Muutoksia siihenkin tulee, mutta melko pieniä sellaisia. Ehkäpä näillä luonnoksilla pääsemme kuitenkin jo eteenpäin.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Tontti lohkottu!

Tänään tuli postissa paperit tontin lohkomisesta. Nyt tontti on virallisesti olemassa. Jotain edistystä sentään.

Sen sijaan arkkitehdin kanssa alkaa olla meidän kärsivällisyys lopuillaan. Juttelin hänen kanssaan viime viikon tiistaina, jolloin hän vasta ensimmäistä kertaa taisi katsoa ehdottamiamme muutoksia. Hän lupasi tehdä muutokset pian ja ymmärsi, että tarvitsemme kuvat, jotta saisimme projektin alulleen nyt syksyllä. Olin varma, että saisimme kuvat viimeistään viikonloppuna, sillä arkkitehdillä alkoi tänään loma. Mutta eipä ole kuvia näkynyt... Olemme odottaneet nyt yli kuukauden noita muutoksia. Totesimme, että taitaa olla aika etsiä uusi pääsuunnittelija, sillä emme mitenkään voi odottaa joka vaiheessa näin kauaa.


lauantai 3. syyskuuta 2011

Sisustuspohdintaa



Tässä pohjakuvia edelleen odotellessamme (muutoksissa on nyt mennyt kuukausi...) kävimme vähän katselemassa laattoja ja lattioita K-raudassa. Siellä saikin hyvin parituntisen kulumaan, kun lapsetkin viihtyivät leikkipaikalla. Ainakin nyt tuntuu siltä, ettei meidän tarvitse ainakaan sisustusmausta riidellä, sillä tykkäsimme samanlaisista laatoista ja lattioista. Saunatiloihin tulee varmaankin kiiltävän valkoiset isot laatat seiniin, suihkujen kohdalle tummanharmaata, samoin lattia tummanharmaata laattaa. Meidän makuuhuoneen yhteyteen tulevaan kylpyhuoneeseen olisi kiva saada tämänhenkistä tunnelmaa:




Tykästyin tuollaiseen puunnäköiseen laattaan. Lasten kylpyhuoneessa voisi sitten ehkä olla enemmän väriä, mutta en vielä tiedä että mitä.

Muiden kuin kosteiden tilojen lattiavalinnat ovatkin haastavampia. Emme haluaisi eteiseen laattalattiaa. Meille tulee iso eteishalli ja jotenkin tuntuisi, että siitä tulee liian kellaritila, mikäli koko lattia on laattaa. Nykyisessä asunnossamme on eteisessäkin parketti, mutta tuulikaapissa eteismatto, joka pitää kaiken kuran ja lian täysin tuulikaapin puolella. Tällainen ratkaisu voisi toimia myös rakennettavassa talossa. Meidän makuuhuoneeseen haluaisin tumman korkkilattian. Meillä on nyt sellainen pikku wc:ssä joka ei ole varsinainen märkätila. Korkki on ihanan lämmin jalan alla talvellakin ja tummana vielä kauniskin:


Tuo alin kuvassa.
Alunperin ajattelin korkkilattiaa myös keittiöön, mutta emme ainakaan nyt nähneet silmää miellyttävää vaaleaa korkkilattiaa. Keittiön vieressä olevaan ruokatilaan ja olohuoneeseen tullee valkolakattu saarniparketti tai laminaatti. Laattaa en keittiöön haluaisi.

Lastenhuoneeseen Jani on ehdottanut muovilattiaa. Olen ollut sitä vastaan, mutta nyt kun näin tuolla K-raudassa hyvännäköisiä muovimattoja, niin voisin jopa kuvitella sellaiset lastenhuoneisiin. Pitää ottaa kuitenkin selvää noiden ominaisuuksista. Nykyisen kodin parketti lastenhuoneessa ei ole järin hyvässä kunnossa, enkä oikein näe järkeväksi laittaa uuteen kotiin parkettia lapsille kolhittavaksi. Samasta syystä mietimme tuleeko olohuoneeseen ja ruokatilaan parketti vai laminaatti. Lapset ovat kuitenkin vielä niin pieniä, että kolhuja tulee väkisinkin.

tiistai 30. elokuuta 2011

Lämmitysjärjestelmän valinta

Talosta tulee varmaankin eristevaluharkkoinen matalaenergiatalo. Passiivitaloa olen kovasti myös miettinyt mutta enpä tiedä, ehkäpä matalaenergiatalo + maalämpö hoitaa asian.
Matalaenergiatalossa lämmitykseen kuluva energia on korkeintaan 60 kWh/m² vuodessa. Jos bruttoneliöt on ~200m² niin lämmityskulut on vuodessa 60 kWh/m² x 200m² = 12000kWh. Siihen päälle vielä lämmin vesi, mikä lienee meidän perheessä 4000kWh vuodessa => kokonaisuudessaan 16000kWh vuodessa.
Maalämmöllä tuon saa kolmannekseen eli 5333kWh vuodessa.
Hinnaltaan investointi maalämpöön tulee olemaan alle 20'000 euroa, sisältää lattialämmityksen (n.3500 euroa).

Passiivitalossa lämmityskulut on kolmanneksen matalaenergiatalosta muttä lämpimän veden lämmitys sama => 4000kWh+4000kWh=8000kWh. Tuon voisi hoitaa suoralla sähköllä tai ilmavesilämpöpumpulla. Jälkimmäisellä vuosihyötysuhde lienee 2, joten lopputulos on alle 4000kWh vuodessa. Säästöä siis jonkun sata euroa vuodessa. Investointikulut aikalailla pienemmät, n. 10'000 + 3500 = 13500 euroa. Ero maalämpöön n. 6500 euroa, saako passiivitalon tuolla erotuksella, n. 1,5% rakennuskustannuksista? Veikkaan että ei saa.

maanantai 22. elokuuta 2011

Odottelua

Odotellaan neljättä viikkoa kuumeisesti pohjapiirustusten saamista arkkitehdiltä. Ei voida lähteä kivitalofirmoja kilpailuttamaan ennen piirustuksia ja samoin suunnittelijat ja vastaavat kaipaavat kuvia, ennen kuin lupautuvat hommiin. Eipä auta kuin odottaa ja toivoa, että pian saataisiin kuvat.

Tontin lopullinen lohkominen pitäisi valmistua ihan tässä parin viikon sisään.

perjantai 19. elokuuta 2011

Tontti




Aloimme katsella tontteja puolitosissamme varmaan jo pari vuotta sitten. Kiertelimme asuinaluettamme ja mietimme, missä olisi hyviä tontteja vapautumassa. Varsinaisesti vapaita tontteja täälläpäin Espoota ei ole, mutta isoja vanhoja pihoja, joista ajattelimme jonain päivänä lohkaistavan maata myyntiin. Meillä oli kolme paikkaa, joihin ajattelimme laittaa postilaatikkoon kyselyä, mikäli heitä kiinnostaisi myydä osa tontistaan. Meidän ei kuitenkaan tarvinnut tehdä sitä, sillä ensimmäinen noista tonteista tuli myyntiin ennen joulua. Teimme tontista tarjouksenkin, mutta kauppa ei vaan millään toteutunut. Sitten tuli myyntiin tämä meidän tonttimme. Aluksi emme olleet siitä kiinnostuneita, sillä talvella tontille ei edes kunnolla päässyt, eikä se houkutellut. Kevään tullen kävimme tonttia katsomassa hetken mielijohteesta ja se olikin huikea: korkea rinnetontti omassa rauhassaan rakennuskieltoalueen reunassa. Teimme tarjouksen ja nimellisen korotuksen jälkeen tarjous hyväksyttiin huhtikuun puolivälissä.

Tontti on kooltaan 931m2 ja se on itään viettävä jyrkkä rinne. Käyttöpiha tulee jäämään ylärinteeseen eli länteen, josta alkaa rakennuskieltoalue. Tontilla on vanhaa kasvillisuutta mm. omenapuu, kirsikkapuu ja liljoja. Meidän tonttimme on nk. kirvesvarsitontti ja se on edessämme olevan purkukuntoisen talon entinen ”puutarha”



maanantai 15. elokuuta 2011

Pohjapiirustuksen vaiheita

Olohuoneen seinää on koristanut huhtikuusta asti kymmeniä erilaisia pohjapiirustusversioita, joita olemme itse piirtäneet joko ihan päästämme tai jonkin olemassa olevan pohjan perusteella. Eri talofirmojen kirjoja on selattu tuntikaupalla. Nuo talokirjat meiltä löytyi jo kotoa, sillä ollaan jo jonkin aikaa haaveiltu oman talon rakentamisesta. Suunnitelmat menivät kyllä ihan uusiksi, sillä ostamamme tontti on jyrkkää rinnettä ja me tietenkin olimme ajatelleet ihan muuta kuin rinnetaloa. Toisaalta tuon rinteen asettamat rajoitukset meidän tapauksessamme on varmasti ihan positiivistakin, sillä nytkin pohjan pohtimiseen meni sellaiset 4 kuukautta. Entä jos olisi ollut vielä enemmän valinnanvaraa?

Olemme myös käyneet katsomassa sekä myytäviä että rakenteilla olevia rinnetaloja, jotta olisi helpompi mieltää, miltä pohjat oikeasti näyttävät ja kuinka ne toimivat. Ajoimme eräänkin kerran lähes Kouvolaan asti katsomaan lupaavaa pohjaa. Olisimme varmaan päätyneet erilaiseen pohjaan, mikäli päätös olisi tehty ilman noita käyntejä. Ne ovatkin olleet iso apu suunnittelussa. Heinäkuun puolivälissä pohdintamme oli siinä vaiheessa, että olimme valmiit palkkaamaan arkkitehdin, Minna Savolaisen. Hän on suunnitellut myös viereiselle tontille rakennettavan paritalon ja sitä kautta tutustuimme häneen. Annoimme Minnalle piiitkän listan toiveitamme ja niiden perusteella hän piirsi meille ehdotuksensa. Pohjassa oli paljon hyvää, mutta päädyimme kuitenkin toteamaan, että tuossa Kouvolan lähellä käymässämme talossa oli meidän tarpeisiimme sitten kuitenkin se toimivin yläkerta ja sitä lähdettiin työstämään. Minnan piirtämä alakerta oli erittäin paljon meidän mieleen, mutta siihen täytyy tehdä joitakin muutoksia, jotta se sopisi yläkerran kanssa. Odottelemme parhaillaan uusinta pohjapiirustusta valmistuvaksi tällä tai ensi viikolla. Jännittävää!

Tontti

Tontti valittu ja lohkottu, arkkitehti ja pääsuunnittelija valittu (Minna Savolainen), pohjatutkimus tehty. Pohjakuvien toista versiota odotellessa ja muita suunnittelijoita pitäisi kohta valita.

Alkumetreillä

Tässä sitä nyt ollaan, rakennusprojektin alkumetreillä. Huhtikuun puolivälissä tarjouksemme tontista meni läpi ja siitä asti on yritetty ottaa selvää rakennuttamisesta. Aloitettiin pohjapiirustuksen suunnittelulla ja sitä varten selattiin kymmeniä talokirjoja ja surffailtiin yhdellä jos toisella nettisivulla. Olen lukenut paljon rakennusblogeja ja yrittänyt ottaa opikseni toisten kokemuksista.

Internetin ihmeellisessä maailmassa on tullut muutenkin vietettyä aikaa projektin tiimoilta. Olemme yrittäneet selvitellä sopivaa vastaavaa mestaria ja muita ammattilaisia. Vaikealta tuntuu löytää varmasti luotettavat henkilöt. Olisi helpompaa, jos olisi valmiiksi jotain kontakteja.

Tähän mennessä on siis tapahtunut seuraavaa:

- tontin ostaminen
- tontti rekisteriin ja lohkomisen valmistelu
- arkkitehdin palkkaaminen
- pohjapiirustuksen päättäminen
- pohjatutkimus

Seuraavaksi pitäisi aloittaa kivitalofirmojen kilpailuttaminen. Ihanteellisinta olisi saada samasta paikasta koko urakka, mutta kaikkien firmojen kautta se ei ole mahdollista. Tarkoitus olisi, että itse osallistumme lähinnä pieniin sisätöihin, kuten seinien maalaaminen ja listojen laitto. Siispä tarvitsisimme rakennusprojektiimme luotettavan urakoitsijan.

Mutta tästä alkaa meidän taipaleemme rakennusblogien ihmeellisessä maailmassa.